Oodi, perusteellisesti testattu

Pidän suunnilleen kaikesta keskustakirjasto Oodissa: tiloista, valosta, rakennusmateriaaleista, kalusteista, kirjoista, palveluista, ruuasta ja aatteesta. Siksi käyn siellä usein, pääasiassa omin päin, joskus kutsuttuna seminaari- tai kokousvieraana. Oodin ja sen käyttäjien vuorovaikutusta on ollut mielenkiintoista seurata.

Oodia on testannut yli miljoona kävijää. Miljoonan raja meni rikki maaliskuun lopussa 2019. Se on valtava kävijämäärä rakennukselle, joka avattiin käyttöön 5.12.2018. Oodi on siis harvinaisen perusteellisesti testattu, ja testi on osoittanut kohdat, jotka eivät toimi käytännössä yhtä hyvin kuin suunnitelmissa.

Yksi niistä on pyöröovi. Sellainen pyöröovi, jolla on säädetty, tasaisen rauhallinen pyörimisnopeus ja jota ei saa hoputtaa työntämällä lasista. Se ei vaan toimi, useammasta syystä, pääasiassa ihmisen käyttäytymisen vuoksi. Tasaisen verkkaan pyörivä pyöröovi on raivostuttava, kun olet tehnyt matkaa ovelle rivakasti. Joudut jarruttamaan ja vaihtamaan askeleesi tepastukseksi. Oma lasilokero olisi paras vaihtoehto, mutta hiljaa kulkeva pyöröovi pakottaa useamman tepastelijan samaan lokeroon, muuten sisään pääsyyn menisi minuuttitolkulla. Tepastellaan hieman eri tahdissa, kengän kärki osuu edellisen kantapäähän – anteeksi vaan. Ja aina jonkun hermo pettää, käsi nousee lasin pintaan ja kaikkien matka tyssää.

Laseista yritetään työntää, vaikka niissä on se työntämisen kieltävä tarra. Mutta tarra on liian lähellä ovessa kulkijaa. Sitä ei näe, kun lasilokerossa on useita ihmisiä, jotka yrittävät olla panikoimatta ja tallomatta toistensa jaloille. Paljon ihmisiä lasilokerossa, oven pyöriminen pysähtyy, paniikki nousee, ja sen yhden lisäksi muutkin yrittävät voimalla työntää ovea liikkeelle. Don´t push, don´t push!

Olen ollut mukana niin monessa Oodin pyöröovidraamassa, että kysymyksessä ei ole sattuma. Tällä kävijämäärällä tasaisen rauhallisesti pyörivä pyöröovi, jota ei saa itse vauhdittaa, on väärä valinta Oodiin. Ovesta tulee aivan liikaa kuluja, kun väkisin työnnetyt ovet rikkoutuvat ja suuren kävijämäärän vuoksi ennakoimattoman suuret lumi- ja räntämäärät estävät pyöröoven liikkeen kokonaan.

Toinen, vaikeammin ratkaistavissa oleva toimimattomuus on sisääntulokerroksen seminaarisalin portaiden askelmissa. Lyhyt, lyhyt, pitkä, lyhyt, lyhyt, pitkä. Etsiessään paikkaa seminaarisalissa kävijä ei tuijota jalkoihinsa noustessaan salin sivussa kulkevia portaita. Hän katselee salin vapaita paikkoja, ja astuu portaissa lyhyt, lyhyt, lyhyt… Mutta kun se kolmas onkin pitkä, niin neljäs lyhyt askel tarkoittaa, että hän astuu ohi ja kompastuu. Kolmas, leveä askelma on penkkirivin jalkatason jatkeena, ja siitä on iloa riviin mennessä ja sieltä tullessa. Ratkaisu vaatii kuitenkin jalkoihin katsomista portaita noustessa. Se ei sovi yhteen sen kanssa, että pitäisi katsella saliin, ja löytää oma paikka, joskus kiireessäkin. Minä kompastuin, ja jäin seuraamaan, olinko ainoa. En ollut. Vartin sisällä viisi muuta Oho!-tilannetta samalla kohtaa. Harmillisin oho oli hänellä, jolla oli kanneton kahvimuki kädessä.

Nämä eivät ole isoja asioita, mutta ne kertovat ihmisten käyttäytymisestä, joka pitää suunnittelussa ottaa huomioon, että käyttäjäkokemus olisi mahdollisimman hyvä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *